Kauneushoitola NMK soft skin tarjoaa ihokarvojen sokerointia VL‑Hair & Beautyn -tiloissa Espoon Perkkaalla (Leppävaara). Hyvien kulkuyhteyksien ansiosta asiakkaamme tulevat meille Espoon lisäksi Helsingin, Vantaan ja muun Uudenmaan alueelta.
Sokeroinnin lisäksi tarjoamme kasvohoitoja, jalkahoitoja, kulmien laminointia sekä ripsien kestotaivutusta.
Ota rohkeasti yhteyttä ja kysy lisää tai varaa aikasi!

Sokerointi on hygieeninen karvanpoistomenetelmä, jossa ihokarvat poistetaan juurineen karvan kasvusuuntaan, näin minimoidaan karvanpoistosta aiheutuvaa kipua ja karvat lähtevät huomattavasti paremmin kuin esimerkiksi vahaamalla, eivätkä karvat myöskään katkeile.
Sokeri ei tartu eläviin ihosoluihin, siksi sokerilla on turvallista poistaa ihokarvat myös herkältä iholta ja intiimialueelta. Sokerointia voidaan tehdä lähes kaikille ihoalueille päästä varpaisiin.
Sokeroimalla karvat pysyvät poissa noin 2 viikkoa, joskus jopa yli 4 viikkoa riippuen omasta karvan kasvustasi. Säännöllisellä sokeroinnilla karvat heikkenevät, harventuvat ja karvan kasvu hidastuu. Säännöllinen sokerointi voi myös johtaa pysyvään karvattomuuteen.
Sokerointi myös kuorii kaiken kuolleen ihosolukon, saat siis yhdellä kertaa karvattoman sekä kuoritun ihon.

Meiltä saat ostettua laadukkaat sekä ihosi tarpeisiin sopivat kotihoitotuotteet.
Sokerointi ei tehdä, mikäli sinulla on:
Sokeroinneissa käytän laadukkaita Alexandria Professionalin tuotteita.
VARAA AIKASI >>